Muuta mukavaa


TANSSIA…


Ohjelmistomme perustuvat perinteiseen suomalaiseen kansantanssiin, mutta teemme myös näyttämösovituksia ja uudempia koreografioita. Tavaramerkkejämme ovat juonelliset tanssikertomukset, vahva musiikin ja laulun yhdistäminen esityksiin ja etenkin karjalaisuus. Karjalaiset tanssit ja laulut ovatkin eloisuudellaan ja vauhdikkuudellaan (ja samalla myös haikeudellaan) vieneet ryhmäläisten sydämet mennessään, ja suurin osa esittämästämme ohjelmistosta on juuri karjalalaista alkuperää.

Ohjelmistossamme on toki edustettuna koko suomalaisen kansantanssin kirjo polkasta polskaan ja sottiisista katrilleihin. Kestot vaihtelevat pienistä tanssisikermistä ja 5-15 minuutin ohjelmistoista aina pidempiin kokonaisuuksiin ja 1,5 tunnin konserttiohjelmiin.

LAULUA…

Viirkat on saanut runsaasti kiitosta etenkin vahvasta ja kauniista laulustaan, ja ryhmä onkin tehnyt tanssin lisäksi myös puhtaasti lauluesiintymisiä. Laulukokonaisuudet sopivat niin juhlatilaisuuksiin ja perhetapahtumiin kuin häihin tai hautajaisiin. Pääasiassa ohjelmistot koostuvat suomalaisista ja karjalaisista kansanlauluista, mutta tilanteen vaatiessa laulamme vaikka virsiä…. ;)

…JA TANSSITUSTA

Ryhmämme järjestää ohjelmapalveluina tanssitusta ja tanssinopetusta eri tilaisuuksissa. Olemme tehneet vuosia yhteistyötä mm. Hämeenlinnan kaupungin kanssa kiertämällä ala- ja ylä-asteilla ja erilaisissa teemapäivissä ohjaamassa kansantansseja ja laululeikkejä. Myös eri seurat ja yritykset ovat elävöittäneet tilaisuuksiaan tanssituksellamme.

Pääyhteistyökumppanimme on Elämystaikurit oy, jonka kanssa olemme kiertäneet suomea julistamassa tanssin riemua vuodesta 2000. Usealta keikalta onkin tullut tutuksi lausahdus "ja sanotaanpa kaikki yhdessä; tanhu on iloinen asia".